Johan helpotti. Lauantain kenraali Rauhaniemessä oli jonkinmoinen menestys. 5km aikaan 19:04 eli vain muutama sekuntti tavoitteesta. Juoksu oli rennon oloista vaikka toki lopussa alkoi jaloissa tuntua. Vauhti ei sentään romahtanut. Ensimmäinen puolikas 9:27 ja toinen 9:37. Ensimmäinen kilometri aikaan 3:49 (kilometritolppia ei ollut, mutta kuulemma Koukkuniemen portin kohdalla kilsa tuli täyteen).
Nyt tuntuu, että viimeisen puolentoista kuukauden harjoittelu on sittenkin mennyt suhteellisen hyvin. Kilometrimäärät ovat olleet kohtuullisia (50-70km), mutta aiempaan verrattuna vauhdikkaampaa.
Vajaa kaksi viikkoa jäljellä, jonka aikana ei isompaan rymistelyyn ole tarvetta. Tänään sunnuntaina vielä kevyt pitkis ~20km (jos illalla ehtii, kun vieraita on tulossa). Muuten sellaisia 10km lenkkejä pikku vedoilla ja ainakin yksi vitonen alle ½-tavoiteaikaan.
Voin muuten suositella tuota Rauhiksen Vitosta! Kun on vetäissyt 5km kovan ja pääsee sen jälkeen Kansankylpylän löylyihin ja Nässyyn pulikoimaan on euforia taattu. 26.12 kuulemma seuraava. Mennäänkö porukalla sulattelemaan kinkkuja?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jää sunnuntain pitkis väliin. Sen verran tuntuu eilinen vitonen jaloissa, että yritän sitten huomenna maanantaina kevyttä lenkkiä.
VastaaPoista