torstai 26. marraskuuta 2009

Viimeiset pari viikkoa ennen Pomarkkua

Hiukan jälkilämmittelyähän tämä on kun melkein jo joulukuuta mennään ja hiihtokelejä odotellaan. Joka tapauksessa jos SikaNauta niin suo, olen parin viikon päästä Pomarkussa lähtöviivalla.

Eilinen "kenraali" ei lupaa tosin hyvää. 5km kova ei kulkenut aivan suunnitelmien mukaan. Tavoiteaika 19:00 jäi yli minuutilla. Osin ehkä ensimmäisen kilometrin kovan vauhdin 3:35 takia, mutta pääosin että juoksu ei yksinkertaisesti kulkenut tarvittavan hyvin. En ole aiemmin tehnyt näin kovia vetoja. Vedot ovat aina olleet 4:00+ vauhtia. Sillä nyt ainakin voin selitellä hetken aikaa. Tomi oli kirittämässä ja aika voisi olla huonompikin ellei olisi ollut kantapäitä mitä tuijotella. Mutta viimeiset metrit olivat todella hankalat ja jos niiden perusteella pitäisi kuntoa mitata niin 1:45 oli parempi tavoite aika.

Lauantaina 13:00 Rauhaniemessä on 5km testijuoksi ja siihen päälle palauttava sauna Kansankylpylässä. Katsotaan kuinka siellä kulkee. Ja vielä yksi vitonen viikon päästä. Siinä pääharjoitukset ennen puolikasta. Toki vielä teen 5-12km lenkkejä pikku vedoilla ja 20km+ ensi sunnuntaina. Sitten vähitellen himmailua ennen kisaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti