Syyskausi pyörähti käyntiin perjantailenkkien osalta. Olli oli ehdottanut Yasso 800 -juoksua, käytiinkin Hervannan kentällä juoksemassa (minä, Antti, Jani H.). Ollia hiukan kaivattiin...
Lähdettiin Janin kanssa juokseen 3:30 Yassoja, sain ne juostua 3:14 (alku aina liian kovaa), 3:29, 3:26, 3:27, 3:24, 3:25, 3:20, 3:25, 3:24, 3:04 (kiristin vauhtia viimeisellä kierroksella). Jani juoksi 4 ekaa ja sitten hiukan löysempää vauhtia, Antti herkisteli HCR:ää varten.
Sanoisin että turhan optimistisen ennusteen noi Yassot antaa, en nyt kuitenkaan 3:25 kunnossa ole, mihin noi viittaisi.
Mutta hauskaa oli radalla juosta, eli vois mennä jatkossakin perjantaisin kun se on niin lähelläkin.
sunnuntai 9. elokuuta 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Jassoissa lienee olleellisena osana myös sykkeiden tarkistelu. Jos sykkeet nousevat viimeisillä kierroksilla niin meno on liian vauhdikasta.
VastaaPoistaItse olin lomilla viime viikon lopun enkä saanut järjestäjiltä ilmoitusta tekstiviestillä. Työposteja ei tullut vilkuiltua jostakin kumman syystä. Ja olin lisäksi Kumpulahölkässä illalla, joten olisi varmaankin jäänyt jassot väliin.
Ps. Olin tänä aamuna juoksemassa ½-jassot tuollaista 3:20 vauhtia. Huomenna tarkoitus tehdä sama. Tervetuloa mukaan... (http://sportstracker.nokia.com/nts/workoutdetail/index.do?id=1397336)
VastaaPoistaOliko sulla noista Yasso-sykkeistä mitään infoa? Meinaan alkuperäisissä Runners World -ohjeissa ei puhuta sykkeistä mitään. "Want to run a 3:30 marathon? Then train to run a bunch of 800s in 3:30 each. Between the 800s, jog for the same number of minutes it took you to run your repeats."
VastaaPoistaAinakin viimesessä vedossa syke nousi "hiukan" :-)
Palautitteko kokonaisen ratakierroksen ajan vai tosiaan "same number of minutes it took...", eli 3:30? Osuuko edes lähelle ratakierrosta, vai mistä tietää mitata uuden 800m? Onko hervannan rata tasan 400m vai jotain muuta? Mun tarttis varmaan kans kokeilla noita jassoja, heti huomenna ei kyl ihan vielä ehdi mukaan :)
VastaaPoistaJanne: Sykkeistä oli puhetta juoksufoorumin ketjussa liittyen maratonajan ennustamiseen (http://www.seponkotisivut.com/vb/showthread.php?t=14188). Itse en ehkä luota ennustukseen, mutta harjoituksena tuntuu hyvältä. Ennen en ole ollut vetoja tekemässä radalla, mutta nyt siihen on hyvä syy.
VastaaPoistaJani: Palautuksista tuntuu olevan montaa koulukuntaa, mutta itselläni on 400m reipas kävelypalautus ollut hyvä. Aikaa kuluu suunnilleen saman verran kuin 800m juoksuun ja voi aloittaa kierroksen aina samasta kohtaa.
Perjantaina voisi koittaa sitä koko jassoa...
Meillä oli palautus 400 m hölkäten, käytännössä meni noi palautuskierrokset(kin) liian kovaa (2.15 - 2.20). Mutta tuntui hyvältä idealta aloittaa vedot aina samasta kohtaa - ei mene sekaisin niin helposti.
VastaaPoistaTänään hiukan mallasin palautustani eli alkuun ja loppuun muutaman kymmenen metrin hölkkä. Ei ala eikä lopu kuin seinään nuo vedot tuolla tavalla. Ja lisäksi saa palautuksen ajoitettua paremmin vedon pituiseksi.
VastaaPoista