perjantai 29. toukokuuta 2009
Kisakuumetta
No niin nyt olisi bussin lähtöön aikaa puolisentoista tuntia, ja varsinaiseen starttiin n. 29 tuntia. Viimeisiä kamoja tässä heittelen kassiin ja sitten Keskustoria kohti. Sopivaa kisajännitystä on ollut ilmassa ja tuntuu että tankkauskin mennyt sopivasti, ei ole mikään hirveän pöhö olo, eilisestä pienestä lenkistä oli ilmeisesti apua. Tukholmaan on luvattu perinteisesti shortsikeliä, viimeiset lukemat oli +24 (todennäköisesti koko kisan ajan), ja auringon pitäisi paistaa kirkkaalta taivaalta. Eli normi Tukholman keli, tarvii koittaa pitää nestetasapainot kurissa.
torstai 28. toukokuuta 2009
Cooperin testi
Sade taukosi sopivasti juoksun ajaksi. Itse sain juostua 3040 m ja A-tavoite täyttyi eli Tero ei saanu mua kierroksella kiinni. Vauhdinjako onnistui, kaikki 200 m pätkät oli 44 - 49 sek haarukassa. Olli ja Niko oli kanssa paikalla, juostiin Nikon kanssa Cooperin jälkeen kotio (mulla 9 km, Nirva - Nekala reittiä) ja siinä vaiheessa taivas aukesi. Olipa kiva päästä kotiin ja lämpimään suihkuun !
sunnuntai 24. toukokuuta 2009
Mää arvasin tän
Viime kesä oli merkillinen siinä mielessä, että koko kesänä ei ollut akuutteja vaivoja riesana. Sai kirmata teitä ja polkuja aivan rauhassa. Näyttää tapahtuneen paluu arkeen, kun kahden Puistofutis-pelin jäljiltä jalat ovat aivan pökkelöt. Vasemman jalan reisi ja oikea pohje ovat perinteisessä kesäkunnossa. Eilisen lyhyen lenkin loppupuolella tuli oikeaan pohkeeseen pistävä kipu. Ei tuntunut suonenvedolta vaan enemmänkin revähdykseltä. Sunnuntaiaamuna piti jättää suunniteltu <20km lenkki väliin. Tästä suivaantuneena on oma tunnisteensa näille vuodatuksille: "ruikutusta".
Tein oman adidas-tunnuksen ja alustavan testauksen jälkeen vaikutti suht monipuoliselta palvelulta. Jos olisi aikaa oikein nysvätä harjoituspäiväkirjojen kanssa taitaisi Sportracks olla valintani. Nykyään ei vain ole kuin hädintuskin lenkkeihin aikaa...

perjantai 22. toukokuuta 2009
Perjantailenkki 22.5.2009
Porukka supistui neljästä kahteen eli mä ja Niko jäätiin jäljelle. Juostiin 8.6 km Rusko-Annala-Lukonmäki -linjalla. Aurinko paistoi pilviharson takaa - miten runollista.
Tein muuten profiilin Adidaksen harjoituspäiväkirjaan, vähän samoja ominaisuuksia kuin Trackerissä, mutta sinne voi syöttää harjoitukset myös manuaalisesti.
Tein muuten profiilin Adidaksen harjoituspäiväkirjaan, vähän samoja ominaisuuksia kuin Trackerissä, mutta sinne voi syöttää harjoitukset myös manuaalisesti.
sunnuntai 17. toukokuuta 2009
Viiala-kierros
Tuli lähdettyä Viialan Ympärijuoksuun säiden ja aikataulujen ollessa suotuisat. Perin mukava pienimuotoinen tapahtuma, jossa järjestelyt olivat erinomaiset ennen, aikana ja jälkeen kisan. Hyvin merkitty, vaihteleva reitti, jossa ei kuitenkaan liikaa ollut korkeuseroja ja joka toimi tavallista kovemman harjoitusviikon päättäjäisinä. Aikakin oli oman B-rajan (42min) alla. A-raja (40min) ei tosin ollut edes lähellä. Ehkä ensi vuonna.. Hiukan oli toinen vitonen hitaampi, joten näitä vauhdinjakoja pitää harjoitella. Täällä oleva reitti on vain sinne päin!
tiistai 12. toukokuuta 2009
Kilpailukalenteria
Vielä pari tällaista kisailua lähiaikoina lähitienoilla tiedoksi:
17.5 Viiala juoksu 10km
21.5 Elixia Hölkkä (½-mara)
23.5 Västilä (½-mara)
27.5 Sääksjärven hölkkä (5km)
En kyllä tiedä miten näihin ehtii, mutta kalenterissa ovat kuitenkin. Tarkoitus olisi tehdä hiukan vauhdikkaampia treenejä joihin lyhyet kisat sopisivat hyvin.

perjantai 8. toukokuuta 2009
Perjantailenkki 8.5.
Käytiin Antin kanssa kiertämässä Suolijärvi rantapolkua pitkin. Ei ollu liikaa vettä. Hyvä keli. 8,5 km.
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
Uutta puolikasta
Olisiko kiinnostuneita lähitienoolla järjestettävästä Västilän puolimaratonista 23.5 lauantaina kello 12:00? Menisi hyvästä kovasta harjoituksesta ja on vielä virallisesti mitattu reittikin. Väittävät että on suht mäkinen, mutta oli sitä ylös/alas menoa Ideaparkissakin.
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Positive split - ja huolella
1:38:16,7. Loppuaika on suunnitelmien mukainen, mutta juoksun toteutus ei todellakaan. Kuten pelkäsin tuli alussa lähdettyä aivan liian kovaa. Ensimmäinen km 4:09,5. Jannen aikaa kolkuteltiin. Jäimme Janin kanssa Tomin ja punaisen vaatteen peesistä jo alkumetreillä, joten ainakin omasta puolesta kevyemmällä aloituksella olisi voinut saada aikaan paremman splitin ja muutenkin paremmat jälkitunnelmat. Aika ei kuitenkaan harmita. Kunto on ajan mukainen, mutta siihen olisi voinut päästä myös rauhallisemmalla aloituksella.
Jani oli hyvässä vedossa. Juoksu näytti kantapäiden takaa katsottuna kevyeltä, mitä ei voi sanoa allekirjoittaneen menosta. 10km kohdalla tuntui hetkellisesti hyvältä ja tuli lähdettyä toiselle puolikkaalle hiukan liian kovaa. Se taisi sinetöidä lopun taaperruksen. 3-4min hitaammin toisella puolikkaalla. Ei näin pojat! Jani sai minut pian 13-14 kohdalla kiinni ja minä jäin nieleskelemään hiekkatien pölyä. Ei voi kuin ihailla miten Janin vauhdinjako onnistui!
Olosuhteet olivat erinomaiset. Puolipilvinen päivä eikä hellettä. Lounaistuulta toki oli jonkin verran, mutta erityisesti lopun kilometreillä se auttoi vähillä voimilla taaperrusta. Järjestelyt olivat jokseenkin puutteelliset ainakin puku/säilytystilojen osalta.
Mutta yhteenvetona voisi sanoa, että jatkoin Ideaparkin perinteitä. Viime vuonna tuli täydellinen simahdus lopussa, mutta silloin keskisyke olikin tuolla 177 huitteilla ja aika pitkälle 1:50 päälle. Nyt sentään syke oli 171 ja ajasta tippunut mukavasti. Jotakin kehitystä on siis tapahtunut vuoden aikana. Täältä löytyy molemmat juoksut.
Ja tästä on hyvä jatkaa...

lauantai 2. toukokuuta 2009
Positive split - pohja-aika Ideaparkkiin

Lupasin laittaa ajan Etelä-Saimaa puolimaratonilta tänne, loppuaika epävirallisesti 1:38:32 eli selkeesti alle 1:40 tavoitteen (viralliset tulokset pitäis tulla ton linkin taakse iltasella). Sää oli mainio, 18 astetta ja aurinko paistoi.
Vauhdinjaosta, tarkoitus oli lähteä 4:45 vauhdilla mutta eka kilometri meni 4:08 !!??! Sen jälkeen pystyin himmailemaan mutta vasta 7. kilometri meni 4:46 vauhdilla. Hitain kilsa oli 20., siihen meni 4:55.
Reitti oli 7 km lenkki joka kierrettiin 3 kertaa, eka kierros 32:01, toka 32:40 ja viimeinen 33:42 eli selkeesti "positive split" hengessä - niinkuin mulla aina.
No niin, pohja-aika on juostu eli pistäkää paremmaksi Ideaparkissa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)